keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kissan päivät


Voi voi, ompas jäänyt vähälle bloggaaminen.. nyt vois itteä ottaa kyllä niskasta kiinni.. 
Kisuli varasti ystävälle tekemät sukat peitoksi. Samalla ohjeella tehdyt sukat löytyy parempana 
kuvana  täältä.

Samanmoiset sukat tein murretusta oranssista (ruosteen värinen) mammalle, ja tumman turkoosista anopille. Tekiskös itselle vielä jotkut värikkäät? Ehkä punaiset? Joulun kunniaksi?



keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Krokotiilin suomuja



Krokotiilin suomuja tai merenneidon kyyneleitä.. 
Joskus on ihan hassua ihan vaan opetella uutta uuden oppimisen takia. On kiva oivaltaa jotain. 
Ja kun kyse on virkkaamisesta, en ainakaan menetä mitään. Paremminkin pistän talteen.

Tästä työstä tuskin mitään tulee, mutta toisella langalla ja eri väreillä..

Saan soimata itseäni pitkän aikaa siitä, etten ole julkaissut yhtäkään kirjoitusta pitkään aikaan. 
Langat ja puikot ovat olleet kesälomalla. 
Ehkä niiden on aika lopettaa lomailu ja lähteä uusiin seikkailuihin.
Kuittaan.



lauantai 10. maaliskuuta 2012

Sotkuista

seiskaveikkaa

etikkaa ja vettä

sinistä oi sinistä. Vaikkakin elintarvikeväriä..


punaista oi punaista. Sain violettia!

Langan värjäystä. Etikkaa. Hyi. Mutta lopputulos ihana! kuva vähän vääristää värejä, oikeasti ovat syvemmät värit. En osaa suositella langanvärjäystekniikoita kun tämä tapa on tuttu. Etikkaveteen likoamaan, keitetään vesi kiehumispisteeseen, lisätään väri, ja langa uimaan. Lisätään väriä niin kauan kun lopputulos miellyttää. Vesi ei tosin saa kiehua. Itse tykkään uittaa langat vielä villapesuaineessa, kun etikan haju puskee läpi.
Hmm.. kesällä voisi testata pihalla värjäämistä kasviväreillä! :)

torstai 8. maaliskuuta 2012

Eipä ole pöllömpää..


Tiedän, olen myöhässä tämä kanssa, mutta vain kuukauden! Hei, ei se nyt niin pitkä aika ole! :)
En jaksanut laittaa tänä vuonna ystävänpäiväkortteja, mutta ystävälleni halusin jotakin antaa. Jostain vanhasta käsityölehdestä joskus bongasin samantapaisen idean, mutta muistaakseni siinä ollut pöllö oli pinssi tai vastaava. Etsin lehden, ja laitan vaikka myöhemmässä julkaisussa tiedot.
Pesusienen leikkelin "suurinpiirteinmuotoon" ja sitten neulahuovutin pöllöille lämpimät päälle. Sitten härpäkkeitä, teksti ja eikun kehyksiin. Voiko valmiimpaa olla? Kehyksen olen ostanut Kodin Terrasta. Ainiin ja taustakartonki oli mamman antamassa synttärilahjapussukassa.

torstai 9. helmikuuta 2012

Vauvan pipo



Tälläisenä "en tiedä mitä teen seuraavaksi, tai mitä työtä jatkaisin" -työnä valmistui vauvalle hassu pipa! :)

Lanka on jotain vanhaa 7-veikan raitaa (?) ja puikkoina oli sukkapuikot koko 3,25mm
Ohje oli täysin omasta päästä.
Oletteko koskaan koittaneet kirjoittaa ohjetta työhön, joka vain yhtäkkiä oli puikoilla?
Se on hankalaa, voin kertoa!
Mutta jos joku haluaa tästä ohjeen, niin kommenttia, niin voin koittaa raapustaa jonkinlaista suuntaa antavaa! :)

HYVIÄ UUTISIA, HYVIÄ UUTISIA!!
haha, empäs teille vielä kerrokkaan ;)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Monkeybusiness




Novitan uusi lehti kopsahti luukustani, ja kappas, rakastuin. Ne oli pakko saada (edellisen postauksen vaaleanpunainen lanka päätyi lopulta uhriksi) vaikka väkisin. Tartuin tuumasta sukkapuikkoihin. Ne valmistuivat reilussa päivässä kun en malttanut lopettaa.

Onnistuin.
Olen ylpeä. 
Apinamania. 
Hyvää yötä.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Hiljaiseloa..



Kirjoneulesukat

Krakleerattu nappilaatikko vailla koristeita

Torkkuviltti (ukko toivoi meidän vaaleanpunaisen
makuuhuoneen muuttuvan tumman violetiksi,
 jotta ei tuntisi itseään prinsessaksi)

Vauvan palmikko villapaita

Tuoran tumphuut. Edes yksi ei ole valmis.
 Samaistun possun ilmeeseen.

Virkatut tossut

Vaaleanpunainen 7-bro odottamassa että loihtisin siitä vähemmän
 kerämäisen. Vyötekin purista ja hinkaa ikävästi.

Avaimet mun kiesiin.
Olen ollut väsynyt, ja kiireinen ja turhautunut. En ole saattanut mitään työtä loppuun. Se masentaa. Sain Juju-kerhosta Sanna Vatasen Neulo virkkaa kirjo - ekolangasta. Pidin Vatasen neulo virkkaa kirjo - jämälangasta - kirjasta että halusin tämänkin.
Kaikelle kansalle nyt todisteet laiskuudestani, ja syy sille etten ole julkaissut uusia postauksia. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Lupaan, yritän saada jotakin aikaiseksi, ja jos tätä ei muut lue, niin Henna ainakin sinun takiasi.

Puss och kram!

p.s imekää itseenne jo vähän kurkistelevan kevään värejä, tuoksuja, valoa(!!!), se piristää arkea, mutta saa sinut levolliseksi :) Nauti, salli se itsellesi.